TERM HOLIDAYS

Tungen nyt sekalaisia kuvia ja kuulumisia samaan postaukseen mutta haittaakos tuo.

Ihan ekana pakko päästä laittamaan tämän illan rantakuvia. Ajettiin hostäidin kanssa rannalle katsomaan upeaa auringonlaskua. Se kaikki: meren tuoksu, törkeän upeat värit taivaalla ja aava meri. Niin käsittämättömän upeaa. 

Rantakuvailun jälkeen ajettiin katsomaan Invercargillin valoja. On se vain niin ihana kaupunki ♥

Mitä muuta olen puuhaillut nyt kun on term holidays? Vaelluksen jälkeen olen ottanut vaan rauhassa kotona ja maalaillut sun muuta mikä ei ole mainitsemisen arvoista.

Keskiviikkona oli kuitenkin jotain erityistä kun vietin iltaa tyttöjen kanssa. Oli tosi kivaa! Tilattiin pitsaa ja lähdettiin kaupungille. Oon niin kiitollinen mun kavereista täällä. Olin oikeastaan tosi huolissaan, että mitä jos en saa yhtäkään kaveria. Onneksi siitä ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa.

Eilen oli spesiaali päivä kun mun perhe sai uuden jäsenen. Hostien poika sai lapsen ja lähdin mukaan sairaalaan katsomaan tätä pientä tyttöä sitten tänään. Hän oli niin kaunis ja vieläpä osittain mun kaima kun hänen toinen nimensä on Rose.
Oli niin hämmentävää miettiä elämän ihmettä ja pidellä häntä sylissä. Se sai mut myös miettimään kuinka olen niin onnekas kun olen saanut perheen itselleni täältä puolelta maapalloa.

Huomenna mulla on treffit Chelsean kanssa aamusalille ja ylihuomenna suuntaan sitten loppulomaksi Cromwelliin. Voisin sanoa että erittäin onnistunut loma so far.

KEPLER TRACK (3 DAYS OF TRAMPING)

Mun vaihtarivuosi on ollut suurelta osin itsensä ylittämistä. Oon löytänyt itseäni ihan uudella tavalla ja viime viikonloppu kertoo siitä tosi hyvin. Aina kun luulee, ettei pysty tai uskalla niin näyttää uudestaan ja uudestaan itselleen että varmasti pystyy.
Asioista jotka on ollut kaukana sun mukavuusalueesta tuleekin osa sun uutta elämää kun antaa kaiken vanhan mennä.

Lähdettiin tosissaan meidän outdoor education-ryhmän kanssa vaeltamaan Kepler Trackin Fiordlandin luonnonpuistoon. Tarkoituksena oli tehdä kuudenkymmenen kilometrin vuoristoreitti neljään päivään, mutta tehtiin kahden viimeisen päivän osuudet kerralla ja päästiin kotiin aiemmin. (Tässä on tosi hyvä video tosta reitistä)

Jos joku lähtee vaeltamaan niin mulla on yksi vinkki siihen. Älä pakkaa mitään turhaa! Mun jo valmiiksi vähäsistä tavaroista jäi osa käyttämättä. Hyvä rinkka ja yksi tuulen ja sateenkestävä vaellusasu on kaiken perusta ja niillä pääsee tosi pitkälle. Pitää huomioida myös se, että kaikki ruoka ja se millä kokkaat sen pitää kantaa mukana kuten myös makuupussi. Kevyellä rinkalla kaikki on paljon miellyttävämpää.
Mä en myöskään omista vaelluskenkiä tai mitään mitä en tuonut suomesta joten varusteiden hankinta ennen retkiä on aina vallan hassunhauskaa. Saatiin kuitenkin kaikki mitä tarvitsin kasaan ja päädyin kävelemään mun niken juoksukengillä mitkä toimivat vallan hyvin vaikka enemmän tukea nilkalle olisikin ollut hyvä.

Pakkailua

 DAY 1.

Lähdettiin koululta ajamaan 7.30 Te Anauhun ja päästiin kävelemään yhteentoista mennessä. Eka osuus päivästä oli ihana ja tasainen bush-osuus. Bush on siis täkäläistä metsää mikä on saniaisia ja sammalia ja sun muuta. Mulla oli kauheen hyvä flow päällä ja vedin kauheella energialla ja tahdilla koko päivän.
Päästiin ekalle etapille mikä oli Brod Bay ja syötiin lounasta rannalla.

Helpomman osuuden jälkeen lähti viiden tunnin kiipeäminen vuoristo-osuutta kohti. Meillä kävi tosi hyvä tuuri koska päivä oli tosi nätti ja sää oli ihan täydellinen kiipeämiseen.

Eka päivä oli kyllä ihana ja nautin maisemista niin pajon. Meillä oli kuuluvutta ekalla mökillä vieläpä ja on aika luksusta kun ei tarvitse nukkua teltoissa ja saa lämmintä ruokaa.

Illalla lähdettiin katsomaan Luxmore caves siinä ihan lähellä. Sen jälkeen syötiin päivällinen ja kaikki oli ihan loppu niin kaikki oli nukkumassa jo ennen yhdeksää.

DAY 2.

Aamulla laitettiin varusteet kasaan ja syötiin aamiaista ja lähdettiin ysiltä jatkamaan matkaa. Kakkospäivä oli kaikista vaelluspäivistä tällä reitillä rankin koska se on pelkkää vuoristoa. Oltiin valmiiksi jo päälle tuhannessa metrissä ja siitä mentiin vielä 500m ylemmäs Luxmore Mountainin huipulle.

Tuuli oli ihan kauhea koko päivän. 100 m/s ei tunnu kivalta pienellä kälysellä vuoristopolulla jyrkänteen reunalla. Meitä neuvottiin istumaan heti alas jos tulee liian kova puuska ettei se lennätä alas. Siitäkin kuitenkin selvittiin ja olihan tuo nyt ihan törkeän siistiä. Päivä oli tosi haastava koska se oli pelkkää kiipeämistä ja sitten loppupäivästä sieltä alas tulemista mikä tuntuu vielä pahemmalta kun kiipeäminen.
Kunnon vaelluskengät oisivat kyllä olleet hyvät kun taitoin vasenta nilkkaani neljästi ja se alkoi tuntua vähän ilkeältä loppua kohden. Mutta oon oppinut ihan uutta periksiantamattomuutta ja sisua täällä ollessani ja päivä vedettiin kunnialla loppuun asti.
Opin myös sen, että jos ei juo tarpeeksi ja tulee alaspäin kauan, polvet kuivuu ensimmäisenä ja siitä seuraa paljon kipua.

oli niin siistiä kiivetä pilviin

Kun tultiin alaspäin, vuoristomaisemat vaihtu vähitellen taas metsään. Se on täällä niin uskomattoman kaunista. Lintuja on kaikkialla ja ne laulavat ja puroja ja pikku vesiputouksia on kaikkialla. Saniaisia ja sieniä ja naavaa on ympäriinsä ja vanhat puut on sammalaiden peitossa.

Se on vähän huvittavaa, että koulu vie meitä retkille, millä voisi oikeasti satuttaa itsensä pahasti tai pahimmassa tapauksessa kuolla kun vähän astuisi harhaan, mutta taas koulussa meillä ei oo lupaa mennä toisen kerroksen parveekkeelle. Mutta anyways, kaikki selvisivät yhtenä kappaleena alas vuorilta ja seuraavalle mökille. Yksi rinkkasuojus lensi tuulen mukana pois mutta mitäpä siitä.

Tuon illan ohjelmana oli kävellä vesiputoukselle ja sitten tultiin takaisin ja tehtiin illallinen. Pelattiin korttia poikien kanssa ja oli oikein mukava ilta vaikka kaikki oli vielä enemmän kuolleita kun edellisena päivänä ja kävely oli aika tuskaisaa jo.

DAY 3.

Aamulla kun tein mun aamupuuroa katselin ikkunasta kuin vuoristopapukaijat hyppelivät terassilla. Yö oli vähän levoton ja heräilin koko ajan joko liian kylmään tai kuumaan ja piti kiemurulla makuupussista ulos ja hiljaa pois makuusalista hakemaan vettä tai vessaa.

Yksi sana kuvaamaan koko päivää: tuskaa. Valehtelematta kaikkialle sattui. Oli kuitenkin ihan reitti kun mentiin laaksossa suurimmaksi osaksi tasaisella maastolla. Me tehtiin kaks viimeistä päivää yhteen koska ketään ei halunnut jäädä enää yhdeksi ylimääräiseksi yöksi.
Mutta se fiilis kun pääsi loppuun! Taas kerran ylitin itseni ja tiedän, että pystyn ihan mihin vaan jos vaan tarpeeksi yrittää. Uusi-Seelanti on ihan tajuttoman upea maa ja meillä oli upea reissu. Tälläsiä kokemuksia ei voi korvata mikään.

Jos ikinä kukaan tulee Uuteen-Seelantiin ja on vähääkään kiinnostunut tekemään jotain tosi siistiä ja kunto on tarpeeksi hyvä niin Kepler Track on ihan ehdoton! Reitin varrella näki kaikki parhaimmat puolet Uudesta-Seelannista ja tutustuu itseenkin ihan uudella tavalla.