Kuulen kokoajan kysymystä "Miltä tuntuu lähteä? Jännittääkö sua?".
En osaa ikinä oikein vastata. Miten lukematonta tunneskaalaa osaisi pukea pariksi sanaksi?
Toisena päivänä mä olen ihan pohjattoman ilonen ja innostunut, kun taas toisena päivänä on ihan varma että en varmasti tule pärjäämään ja mikään ei onnistu.
On niin hurjaa ajatella että mä lähen ihan kohta. Sitä on odotettu vuodesta 2014 kun hain ja koko prosessi on ollu yhtä vuoristorataa. Tässä on tosissaan ollut pari muuttujaa. Kohdemaa ja lähtöaikakin muuttuivat kaiken muun ohella. (Tässä mun kauan sitten kirjoittama blogi ajalta kun luulin lähteväni Jenkkilään.)
Kuka mä oikein olen?
Mä olen Roosa, 16 vuotias tyttö Sastamalasta. Seurustelen ja käyn ensimmäistä vuotta lukiota.
Rakastan matkustelua ja kaikkien uusien juttujen kokeilemista. Tykkään tosi paljon englannin kielestä myös. Niiden syiden takia hain vaihtoon.
Lähden 25.01.2016 Uuteen-Seelantiin ja siellä mun kotikaupunki tulee olemaan Invercargill. Invers on ihan Eteläsaaren eteläosassa ja siellä on n. 50 000 asukasta.
Mun järjestö on Explorius. Oon ollut tosi tyytyväinen mun järjestövalintaan. Valitsin expon koska halusin päättää varmaksi mihin oon menossa.
Kirjottaminen on mulle hyvä keino miettiä asioita ja purkaa tuntemuksia. Ensi vuodesta tulee varmasti rankka ja opettavainen. Ajattelin kirjoitella kaikesta mitä vaihtarin elämään toisella puolella maailmaa kuuluu. Blogiin se onnistuu hyvin ja sukulaiset ja muutkin pääsevät helposti lukemaan mitä mulle kuuluu.
Kaikki lähti siitä, kun pääsin 2014 STS:n kielimatkalle Englantiin, Bournemouthiin. Se oli siihen astisen elämän upein kokemus. Kun palasin kuukauden jälkeen kotiin Englannista, keksin vaihtovuoden.
Aluksi suunnitelmana oli lähteä Amerikkaan heti ysin jälkeen. Talvella sille tuli stoppi kun järjestön kanssa tuli puhe rokotuksista, joita mulle ei vielä silloin oltu annettu yhtäkään. Yhdysvallat on tosi tarkka asian kanssa, ja ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa maata.
En tiennyt Uudesta-Seelannista oikein mitään kun päätin, että no lähdetään sinne sitten. Pienen googlettelun jälkeen olin jo paljon viisaampi. Paljon lampaita, kaunista luontoa, käänteiset vuodenajat ja vasemmanpuoleinen liikenne.
Nyt olen hyvin kiitollinen että kaikki menikin näin, ei Amerikka enää kiinnosta samalla lailla kuin 14-vuotiasta Roosaa. Uusi-Seelanti on täydellinen kohdemaa mulle.
Vaihtariksi ei kannata hakea, jos ei ole valmis kaikenlaiseen sähläykseen. Tässä parin vuoden sisällä on ravattu monta kertaa terkkarilla ja lääkäreissä, haettu nimikirjoituksia ja valokuvia, soiteltu expolle. Googlen kulutus on juttu erikseen vielä.
Pelkästään tuberkuloositesti aiheutti kauhean työn. Piti käydä helsingissä kahdesti viikossa sillä ainoalla lääkärillä ketä niitä tekee vain paperin takia missä lukee että minulla ei ole tubia. (Jee sepäs yllätys!) Lisäksi piti täyttää hakupaketti, viisumihakemus, adapteritilaukset...
Tällä viikolla taas passi ja viisumi lähettiin Lontoosta, mutta eivät sitten saapuneetkaan tänne. Postin kanssa niitä sitten jäljitettiin ja onneksi myös löytyivät.
On helpottavaa, että jäljellä on enää pakkaaminen ja hostien tuliaisten metsästys. Kaiken tämän jälkeen mä pääsen viimeinkin lähtemään.
