torstai 25. helmikuuta 2016

NEW EXPERIENCES

Oon ollu nyt yli kuukauden täällä, ja oon kokenu kyllä kaikenlaista.Sitä ei osaa ajatella etukäteen, miltä tuntuu kun on saapunut ihan yksin maailman toiselle puolelle. Kaikki puhuu oudosti, väsyttää ja päässä pyörii vain yksi ajatus: 'mitä helvettiä mä teen täällä?'




Ensimmäinen viikko oli aika kauhea, mutta siitä se on lähtenyt parantumaan.
Joka päivä huomaa kun ymmärtää aina vaan paremmin eikä takeltele joka kerta kun avaa suunsa. Oppii tuntemaan nimiä ja kasvoja. Tuntee paikat, eikä enää tarvitse google mapsia kun lähtee kaupungille. Salilla on samat naamat ja ryhmäliikuntatuntien ohjaaja tunnistaa.

Ennen kaikkea tää vuosi on omalta mukavuusalueelta poistumista ja siitä oppimista. 
Kun jääkaapissa ei olekkaan sitä mitä sä oot tottunut syömään ja autotkin kulkee väärään suuntaan, ei siinä voi ruveta mököttämään ja varaamaan lentolippuja takasin kodin turvaan.
Kun lähtee seikkailemaan tutun ympäristön ulkopuolelle alkaa ymmärtämään, että
maailma toimii niin monella muullakin tavalla kun sillä yhdellä tutulla. Jossain vaiheessa alkaa ajattelemaan, että ne autotkaan eivät enää kulje väärään suuntaan. On vain kaksi eri tapaa hoitaa sama asia.

Oon nähnyt ihan törkeän hienoja maisemia, oppinut maorien tervehdyksen, silittänyt laamoja ja nähnyt lampaita. PALJON lampaita.


vähän niitä lampaita... koulun pihalla
Osaan käyttää jo 'wee', 'heaps' ja tiiän mistä puhutaan jos joku sanoo jandals, te atau tai kia ora.
Oon kirjottanut elokuva-analyysiä ja oppinut käyttämään englantia kaikessa mitä teen. Oon pitänyt ääneen tunnin aloitusrukouksen ja oon piirtänyt pitkästä aikaa paljon. 
Oon opetellut vaihtamaan rengasta pyörään, sahannut palasia mun ukulelea varten ja saanu paljon uusia kavereita. Oon ottanu satoja kuvia ja kirjottanut blogia.
Oon saanut surffilaudasta päähäni, oppinut arvostamaan pieniä asioita ja myös mokaillut urakalla. Kuullut väärin, ollut väärässä paikassa ja tuntenut oloni yksinäisemmältä kun koskaan.

kokkaustaidotkin elpyy home economicsissa
kyllä siitä vielä ukulele tulee
osaan jo tehä katolilaisen ristinmerkin wuhuu

päivän pelastaa parhaiten paketti kotoa
Oon tehny kuukaudessa enemmän kun yleensä tekee vuodessa. 
Vaikka vaihtarin elämä ja elämä ylipäätään on aina välillä tosi raskasta, jokainen hetki on tärkeä. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus tehdä mitä vain ikinä keksii. Jokaisesta asiasta pääsee yli ja varmasti oppii jotain.
Oon tosi kiitollinen siitä, että oon täällä. Mikään ei voi korvata näitä kokemuksia ja kasvua, mikä täällä väistämättä tapahtuu. Kymmesosa takana, yhdeksän edessä!

maanantai 22. helmikuuta 2016

DIFFERENCES BETWEEN FINLAND AND NZ

Mulla on kuukausi täynnä reissussa. Usein täällä tulee hetkiä kun kaikki tuntuu olevan niin vaikeeksi tehtyä täällä ja on kauhee ikävä Suomea ja sen viisaita ratkaisuja. Täälläkin on tottakai hyvä puolensa, mutta oon tänä aikana alkanut arvostamaan Suomea ihan erilailla.
Listaan tähän 15 kohtaa eroavaisuuksista että vähän saisi havainnollistettua mikä kaikki toimii erilailla.



1. Ihmiset

Tottakai kun lähtee maailman toiselle puolelle, niin kaikki muuttuu. Ihmiset on kuitenkin se isoin osa yleensä. Pääseikka on se, että täällä ollaan kauheen kohteliaita. Täällä availlaan ovia kauheesti (pojat ottakaa todellakin mallia!) ja mua ollaan pyydetty ihan oikeille treffeille kun Suomessa kukaan ei tekisi niin.
Lisäksi lause mitä oon kuullu eniten on 'Are you okay?' Se hämmensi kauheesti ekoina päivinä. Kukaan ei kysy Suomessa että oonko ookoo ellei joku ole oikeasti tosi pahasti vikana.

Kohteliaisuuden lisäksi täällä on se small talk. Sä voit jäädä kassan kanssa puhuun mistä vaan kun Suomessa se ei todellakaan menisi niin.


2. Kulttuuri

Uusi-Seelanti on thank you ja please -kulttuuri. Se käytännössä tarkottaa että noita kahta sanaa tarvitsee hokea kokoajan kaikkialla. Jos Suomessa menisit mäkkäriin niin tilaisitko 'One bigmac, please. Thank you darling.' ? Täällä se on ihan perusjuttu että ollaan tosi kohteliaita puhumisen kanssa.
Pardon ja excuse me taas aina jos et kuullut tai ymmärtänyt. Mulla on vieläkin opettelemista tän kanssa. What tai häh tulee niin luonnostaan jos ei kuule mitä toinen sanoo.
'Hi how are you' on täällä myös tosi kova juttu. Eikä siihen ole muuta vastausta kuin 'Good thanks, how are you?' Se on periaatteessa vähän niinkuin tervehdys, eikä siihen kuulu alkaa selittämään mikä kaikki on huonosti. Usein ihmiset saattaa sanoo sen good thanks jo ennen kun se kysymys on saatu loppuun.

Maoreilla on täällä taas ihan omat kulttuurinsa valkosen väestön rinnalla. Kirjotan joskus niistä enemmän.

3. Ovenkahvat

Ihan pikkujuttu, mutta tää oli varmaan yksi ekoista jutuista jotka järkytti täällä. Kaikki ovenkahvat on kauheen ylhäällä ja pyöreitä, joita pitää kääntää, että ovi aukeaa. Ei oo mitään kauheempaa kun täydet kädet ja kahva mitä pitäis kääntää eikä vaan painaa alas.


4. Some

Tosiaan täällä kuumin some on Facebook ja sitä päivitetään monta kertaa päivässä ja sinne jaetaan kaikki .Suomessa kaikki teki sitä 2011 ja nykyään kukaan ei oikein käytä sitä enää.
Lisäksi kukaan täällä ei oo kuullukkaan Whatsappista. Viestittelyt menee normaailien viestien, Viberin tai Facebookin kautta.

5. Poissaolot koulusta

Voi Suomea ja Wilma-järjestelmää. Täällä nimenhuuto tunnin alussa merkataan sellaiseen keltaiseen paperipalaan ja joku oppilas tulee luokkaan hakemaan nimenhuutolapun. Hän kerää ne kaikista luokista ja vie ne toimistolle, missä verrataan niitä poissaoloilmoituksiin. Eikö yhtään vaikeemmaksi voisi tehdä? Koululla on kuitenkin nopea ja rajaton wifi.
Poissaolot ilmoitetaan soittamalla toimistolle. Jos on enemmän kuin kaksi päivää sairaana, täytyy olla lääkärintodistus.

Jos on vähemmän kuin 85% läsnäoloa niin ei pääse toukokuun tanssiaisiin.

6. Ruokailukulttuuri

Niin... Se ruoka-osuus. *huokaa* 
Täällä on tosi halpaa roskaruokaa ja tervellinen ruoka taas on kallista. Vihannekset ja hedelmät on varsinkin talvella tosi kalliita. KFC ja PizzaHut on tosi yleistä ruokaa täällä.
Prosessoitua ruokaa on kauheesti ja ksylitolipurkkaakaan ei oikein oo.

Oon niin onnekas kun sain perheen, joka syö suhteellisen terveellisesti. Saan itse myös tehdä koululounaani. Koululounaan lisäksi aamulla syödään aamupala ja illalla on tea time. Se kanssa oli tosi outoa, että täällä syödään oikeastaan vaan kolmesti päivässä kun on tottunut siihen viiteen.

tämän päivän lounas


Lisäksi täällä on kauheen oudot juustohöylät. Niin ikävä kunnon suomalaista Oltermannia ja kunnollista juustohöylää. Näillä on täällä myös pelkkää voita, mitä pidetään ruokakomerossa. Ei mitään tietoakaan kasvisrasvalevitteistä.
Valkoinen paahtoleipä on ainoa leipä ja sille laitetaan voita, nutellaa tai hilloa. Ja mikä kauheinta, yleinen ajatus on se, että se on terveellistä.

Maito on 2l muovikanistereissa ja täältä ei saa rahkaa mistään.

Mutta on täällä jotain hyvääkin! Täältä saa tosi hyviä hedelmiä ja tuoreita maisseja. Pähkinä-kuivattu hedelmä sekoitus on kanssa tosi yleistä ja sitä saa melko halvalla.

7. Liikenne

Se vasemmanpuolinen liikenne. Ekat viikot saa täällä kokoajan varoa ettei jää auton alle, koska katsoo aina väärään suuntaan.
Täällä saa jo 16-v. opettelijan ajokortin, joten tosi monella meidän ikäisistä on mahdollista mennä autolla.
Lisäksi täällä on liikenteessä kauheesti poliiseja. Sen takia joka ikinen käyttää pyöräillessä kypärää. Se oli hämmentävää aluksi, koska mistä Suomesta löytää teinin joka käyttää kypärää?




8. Kaupat

Hintataso on täällä alhaisempi kuin Suomessa, joten shoppailu on kivaa. Täällä on pari isoa ketjua niinkun Warehouse tai Pak n' Save. Niistä saa tosi halvalla kaikkia tarvetavaroita ja ruokaa.

Kauppakassit ruokakaupassa on ihan farssi. Joissain kaupoissa ne maksaa vähän, mutta ne on silti pieniä, sellaisia roskapussin tyylisiä, jotka on rikki ennen kuin pääsee autolle.



9. Suihkut ja vessat

Vessoissa täällä on hämmentävää se, että kaikkialla ei oo ollenkaan lukkoja. Ja jos on, niin se on sellanen vanhan mallin lukkosysteemi. Istu siinä sitten rauhassa kun pelkäät, että joku juoksee sisään. Toinen hämmentävä asia on se, että vanhan mallin rakentamisessa vessassa ei ole lavuaaria ollenkaan. Jos haluat pestä kädet niin pitää kävellä kylppäriin.
Vessan vetimet on yleensä sellanen vipu mikä vaan painetaan alas.

Suihkut taas näyttävät melkein kaikkialla tältä. Siinä on se huono puoli, että jos haluut säätää veden lämpötilaa, pitää kurkotella ja säätää sitä tuossa itse suihkuosassa olevalla vivulla. Kun haluat pois suihkusta se pitää kääntää tosi nopeesti suljettuun asentoon, ettei halua jääkylmää vettä päällensä.



10. Vesi

Vedestä taas sen verran, että täällä on kahta eri vettä. Käytännössä se normaali hanavesi ja sitten juomiseen tarkotettu suodatettu vesi. Mä en oo jaksanu välittää siitä kun ikinä ei tiiä kumpaa vettä tästä hanasta nyt sitten tulee.

Lisäksi vesi itsessään ei maksa, vain sen lämmitys maksaa.

11. Pistorasiat

Ei täällä paljon käytetä suomalaisia latureita.
Ja aina jos lataa jotain, pitää muistaa laittaa pistorasia päälle, ja kun lopettaa latauksen niin pois päältä.


12. Netti

Se kaikkien nuorien itsestäänselvyys, rajaton ja nopea internetyhteys. Täällä sellasta ei edes saa omaan puhelimeen. Wifi-yhteyksiä alkaa kuitenkin olla aika hyvin täälläkin.
Mulla on mun liittymässä kuussa nettiä 500mb mikä menis normaalisti parissa tunnissa. Onneksi kotona ja koulussa on netti kuitenkin.

13. Yleissivistys

Täällä tuntuu olevan paljon tyhmempää väkeä kuin Suomessa keskimäärin. Oon kuullu ihan laidasta laitaan kysymyksiä Suomesta vaikka. Suurin osa ei osaa sijottaa sitä sen tarkemmin mihinkään.
Koulussa ollaan lähinnä katottu leffoja ja muuta tosi haasteellista.

Ravintotietous on kanssa ihan kamalaa!



14. Rakentaminen

Täällä nyt vasta aletaan rakentaan kunnollisia rakennuksia. Mutta suurimmassa osassa taloissa ei oo mitään tietoo tuplalaseista, eristeistä tai lämmityksestä. Jos on kylmä niin laitetaan takkaan tuli.
ja siitä päästäänkin kohtaan

15. Peitot

Koska täällä on välillä tosi kylmä sisällä, käytetään elektronisia peittoja. Niiden kanssa pitään vaan muistaa se, ettei jätä pistorasiaa päälle.
Nyt kun on kesä, ei vielä käytetä sitä, vaan ihan normaalia vilttiä.
Täällä siis ei ole pussilakanoita, vaan on lakana viltin ja sun välissä. Mulla on siinä päällä vielä päiväpeitto ja toinen viltti ja silti on aamulla aina kylmä.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

MY EVERYDAY LIFE

Arki on nyt alkanut täällä ja päivät rullaa aikalailla samalla lailla eteenpäin. Kun kattelee millasia viestejä tulee vaihtareitten wappiryhmään, näyttää siltä että se aiheuttaa melkosen shokin. Eihän vaihtovuodelle lähdetä peseen pyykkejä tai istuun yksin huoneessa netflixin kanssa. Mutta sitä tää on, lähinnä toisenlaista arkea.

Mun herätys soi arkipäivinä 8.00 ja nousen ylös 8.10. Puen koulupuvun päälle ja teen muut aamutoimet. Koulu alkaa 8.50 ja mulla kävi ihan mahtava tuuri sijoituksen suhteen, koska koulu on ihan tien toisella puolella. Ei tarvitse lähteä kouluun kun paria minuuttia aikasemmin.
Koulussa menee 15.15 asti ja sitten tuun kotiin. Teatime on noin kuuden aikoihin ja sitten lähden salille tai kauppaan tai mitä ikinä sitten teenkin. Oon katsellut koko vitoskauden valehtelivista viettelijöistä kun sain Uuden-Seelannin netflixin.

Viihdyn täällä jo tosi hyvin vaikka tietysti on hetkiä aina välillä kun mikään ei tunnu onnistuvan ja väsyttää ja kaikki on ihan tyhmää,

Laitan tähän kuvia täältä. Invers on kyllä niin kaunis hyvällä ilmalla! ❤

Otepuni gardens ihan mun salin vieressä




Tää on siis tosiaan 24/7 auki oleva sali joten ei oo väliä millon menee ja se on tosi kätevää!
Löytyy myös spinningiä, Fitness Zumbaa ja Bodypumppia.

Vieläkin hämmentää vasemmanpuolinen liikenne




Viime viikonloppu oli tosi kiva! Mentiin hostäidin tyttärelle ja hypin trampalla ja leikin koiran kanssa ja syötiin pitsaa. Illalla poltettiin sädetikkuja ja ammuttiin raketteja.

Sunnuntaina oli tosiaan myös ystävänpäivä ja sen kunniaksi pidettiin skypetreffit Samulin kanssa ja syötiin molemmat jäätelöö.

Oli tosi lämmin ilma ja koitin päivällä ottaa vähän aurinkoo. Täällä pitää olla tosi varovainen sen kanssa koska aurinko polttaa tosi nopeesti. On se kyllä luksusta kun täällä on plus kolmekymmentä lämmintä ja katselee kuvia suomen loskakelistä.

Tuntuu että aika on ruvennut kulumaan nopeesti ja kohta onkin jo täynnä kuukausi siitä kun lähdin!




lauantai 13. helmikuuta 2016

READ THIS WHEN - LETTERS

Nyt kun on ystävänpäivä, niin jaan tälläsen ihanan lahjaidean. Oon nähnyt tälläsiä ennenkin just vaihtareiden tekemänä ja halusin tehä ite myös.
Tää on ihana ajatus kaikille jotka on lähössä pidemmäksi aikaa jonnekkin ja haluaa tehdä tärkeälle ihmiselle jotain mikä osoittaa että välittää.
Tässä on siis ideana tehdä kirjeitä avattavaksi ja luettavaksi erilaisiin tilanteisiin.

Mitä tälläisiin kirjeisiin tarvitsee?

- Kirjekuoria haluamaasi kokoa tarvittava määrä
- Tusseja, värikyniä tai mitä ikinä kokee haluavansa käyttää
- Aikaa (Mä tein näitä aina pikkasen kerralla monta kuukautta aiemmin kun lähin.)
- Mielikuvitusta (Voit laittaa aiheeksi ihan mitä vaan millä vaan sisällöllä. Itse käytin ihan perus kirjeitä, valokuvia, piirrustuksia, quoteja, karkkia ja kaikkea muuta mutten viitsi tässä paljastaa enempää ettei mene kaikki yllätykset ihan pilalle.)

Sain näitä sitten lopulta kasaan melkein 60 kun innostuin vähän liikaa.




Mutta entä aiheet? Niitä keksii kyllä kunhan tuntee lahjan saajan hyvin. Mutta esimerkiksi ldr-magazinen sivuilla on 101 kohdan lista esimerkkejä.

Mutta tässä muutamia ideoita:






Lisäksi laitoin mm.

-When you are feeling sick
- ...you need a kiss
- ...summerholiday is here
- ...you are angry
- ...we are fighting

... Vaan mielikuvitus rajana!

Mutta tosi söpö ja kiva idea näyttää että välittää! Luultavasti saajakin tykkää.

tiistai 9. helmikuuta 2016

QUEENSTOWN

Nyt kun olisi koulun jälkeen aikaa kirjoitella, niin kerron vähän maanantaista.

Aamulla piti herätä kasilta, että ehdittiin käydä Otatarassa ravintolassa aamiaisella. Mun hostit tykkää vanhoista autoista ja siellä oli paljon just kaikkien vanhojen siistien autojen omistajia. Niillä oli ilmeisesti joku tapaaminen siellä, en oo kyllä ihan varma. Jouduttiin istuun ja odotteleen pitkään, mutta tosin french toast brioche oli ihan superhyvää.




Täällä oli viikonlopun perhetuttujen lapsi kylässä ja vietiin hän takaisin kotiin sitten iltapäivällä. Inversistä ajaa Queenstowniin vähän yli pari tuntia. Laitan tähän kartan mistä vähän hahmottaisi, että missä mennään.



Maanantai oli mulle sinänsä merkittävä päivä. Kun ajettiin kohti Queenstownia kaikkien kukkuloitten ja vuorten välissä, tunsin ekan kerran pelkkää onnellisuutta siitä, että oon täällä.

Uuden-Seelannin luonto yllättää vaan kerta toisensa jälkeen. Kun ajettiin en voinut kun tuijottaa ikkunasta ulos ja miettiä että kuinka upeita paikkoja maailmasta oikein löytyy.
Täällä näkee lampaita kaikkialla jos lähtee kaupungin ulkopuolelle. Niitä laiduntaa niityillä ja kukkuloitten rinteillä. Vuorien huipulla on lunta vaikka nyt on keskikesä.
Välillä silmiin pistää mänty tai koivu tai pihlaja, mutta suurinosa kasveista on mulle vieraita ainaki vielä.

Queenstown on itessään melko pieni kaupunki joka on rakennettu vuorten ja järven väliin. Se oli maisemiltaan ihan älyttömän upee.
Ei jääty sinne kuitenkaan muutakuin poikettiin tän tytön kotiin, joka oli hienoin mitä oon nähny. Olispa mullakin näkymät vuorille, järvelle ja kaupunkiin koko seinän kokosista ikkunoista.

Sitten ajettiin vielä pidemmälle Glenorchy-nimiseen paikkaan. Tässä kuvia molemmista paikoista.










perjantai 5. helmikuuta 2016

BLUFFPICS

Nyt on viikonloppu ja lähettiin käymään Bluff-nimisessä kylässä, joka on ihan etelässä. Olin ihan hirveen kaunista. Aina uudelleen vaan Uusi-Seelanti pääse yllättämään luonnollaan.
En jaksa nyt mitään sepustella tähän, mutta tässä kuvia tältä päivältä.
















rapukaveri
Lehmä-, lammas- ja peurafarmeja tienvierustat täynnä