LONG DISTANCE RELATIONSHIP

Puhun tänään vähän henkilökohtaisemmasta asiasta, mikä kuitenkin on iso osa mun elämää vaikka oonkin täällä 17284 kilometrin päässä. Nimittäin mun parisuhteesta.
Tämä on etenkin tuleville seurusteleville vaihtareille. Googlettelin itse ennen lähtöä valtavasti kaikkien kokemuksia ja tarinoita, vaikka jokainen pari on yksilönsä ja tekee omat sääntönsä. Ehkä joku saa silti irti jotain.

Mutta miksi nyt? Sen takia että meillä on tänään eka vuosi täynnä.
Meijän kahden tarina on aika tavallinen, tunnettiin toisemme yläkoulun alusta asti, ja sitten pikkuhiljaa kaveruudesta tuli jotain paljon isompaa. Epävirallisesti meillä on ollut toisemme sitten uudenvuoden 2015, mutta me lasketaan virallisesti vasta vapusta.

Meillä oli kokoajan tiedossa, että mä lähden. Mun lähtemisen peruminen seurustelun takia olisi ollut viimeinen kaikista viimeisin vaihtoehto. Mutta onneksi Samuli on aina elänyt sen asian kanssa ja hyväksynyt kokonaan.
Mun mielestä omia haaveitaan tai tärkeitä asioita ei ikinä pidä päästää menemään vain toisen ihmisen takia. Peruminen ei siis ollut vaihtoehto.

Lähdettiin sillä asenteella alusta lähtien että ei oo muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä ja pysyä yhdessä vuosi, vaikka ei nähdä toisiamme kertaakaan. Asiat on muuttunut siitä kyllä kieltämättä, mutta mukautumiskyky on ihan yhtä tärkeää tässä tilanteessa kuin usko.
Jos luulee, että on löytänyt sen ihmisen jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä, niin vaihtovuosi on aika mitätön asia kuitenkin. Tärkeät ihmissuhteet kyllä kestää, ja jos ei kestä niin sitten ei ollut tarkoitettu niin.

Kaikista tärkein neuvo tuleville seurusteleville vaihtareille on se että ei stressaa siitä. Käyttäkää kaikki hetket hyödyksi ennen kun lähdet ja eläkää hetkessä. Kukaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu eikä tarvitsekkaan.

Multa on kyselty paljon, että miten me pärjätään, ja ylipäätään miten kestää sen, kun näkee toisen vasta pitkän ajan päästä. Miten ei unohda?
Parisuhteessa olevat vaihtoonlähtevät on samojen kysymysten äärellä.
Kannattaako jatkaa yhdessä? Mikä on oikea ratkaisu kummallekkin? Miten pärjää ilman toista?

Kaikille tuleville vaihto-oppilaille tai siitä haaveileville: Älkää antako parisuhteen estää mitään. Lähtekää siine vaihtoon kasvamaan ja oppimaan elämästä. Rakas odottaa kyllä kotona ja jos ei niin se on voivoi. Nämä on once in a lifetime - kokemuksia, ja myöhemmin varmasti kaduttaa jos ei tehnyt miten itse tahtoo.
Parisuhde vaihdon aikana ei edes loppujenlopuksi ole niin vaikeaa ellei siitä tee sellaista. Sen kestää kyllä ettei näe pitkään aikaan jos rakastaa. Sitäpaitsi ei ole sääntöjä millä asiat pitäisi hoitaa. Kaikilla on oma tapansa hoitaa yhteydenpito ja säännöt vuoden ajaksi.

Mutta entä se ikävä? Se on mukana kokoajan. Jos on ollut pitkään ja ja paljon jonkun ihmisen kanssa, on loputtomasti yhteisiä juttuja ja muistoja. Niistä ei pääse eroon, eikä tarvitsekkaan.
Sitä oppii kyllä kontrolloimaan. Saatat itkeä huoneessasi kun soittolistalta tulee teidän yhteinen biisi ja kaikki vyöryy päällä ja tuntuu ettei tästä tule mitään.
Mä luulin että se olisi kuitekin paljon kauheampaa. Mulla on täällä ihana elämä ja kaikkea upeeta niin en haluaisikaan tulla kotiin yhtään aikaisemmin kuin pitää. Sen kanssa voi kyllä elää helposti.

Mitä sitten normaali arki on parisuhteen kannalta täällä?
Lähdetään siitä, että aikaero oli 11 tuntia (ja nyt 9h) ja mulla ei oo nettiä kauheesti muualla kuin kotona tai koulussa. Eli käytännössä se tarkoittaa että kun toinen herää, niin toinen on jo menossa nukkumaan tai nukkuu. Siihen tottui kyllä nopeasti.
Snapchat, whatsapp ja facebookin videopuhelut on ollut isossa käytössä ja ollaan laiteltu toisillemme ihan perus vanhanaikaisia kirjeitä. Ne pelastaa sen päivän kun saat sellaisen ja on ihan törkeen söpöjä! Suosittelen.

Välimatka ei tarkota sitä, ettei voisi tehdä samoja asioita kun tekee normaalisti. Me voidaan laittaa ruokaa tai syödä yhdessä, katsoa netflixistä samaa leffaa samaan aikaan tai mitä vaan. Ollaan pelattu afrikantähtee ja pidetty ystävänpäivänä treffit ja molemmat söi jäätelöä samaaan aikaan. Söpöö right? :3

Kaiken ratkaiseva tekijä on halu tehdä tätä. Parisuhde etänä on ihan niinkuin parisuhde lähellä. Siitä täytyy pitää huolta ja antaa aikaa. Vaikka vaihto-oppilas elämä olisikin kiireistä, sitä aikaa vaihtaa kuulumisia on aina. Halu ilahduttaa, lähetellä söpöjä juttuja ja muistaa näyttää että rakastaa on tosi tärkeitä juttuja.
Luottamus on toinen iso asia ja se että tuntee toisen perinpohjin. Pitää tietää mistä toinen ilahtuu ja loukkantuu, ja pitää pystytä tulkitsemaan muuten kun kasvotusten.
Viimein asia on kommunikaatio. Asiat pitäisi selvittää heti. Ignoraus ja ilkeily ei johda mihinkään. Riidellä saa ja pitääkin, mutta pitää myös osata puhua asioista ja antaa anteeksi. Anteeksiantoa ei voi korostaa liikaa. Kaikissa ihmisissä on virheitä ja kukaan ei osaa aina olla kaikesta ihan varma ja tiedä mitä pitäisi tehdä.

Me yritettiin tosi kovasti pari kuukautta jatkaa niinkuin mitään ei olis tapahtunut ja roikkua kauheasti kiinni toisessa vaikka onkin maailman toisella puolella ja sovittiin että otetaan aikalisä kun riitelyltä ja epätoivolta ei meinannut tulla mitään loppua.

Mutta eipä siitä tullut mitään että ei puhuta mitään ja katkastaan kaikki siihen asti kun tulen takaisin kotiin. Kuitenkin nyt ollaan jatkettu mutta kuitenkin vähän hiljaisemmin ja ei enää olla ripustuttu toisiimme tai mihinkään määritelmiin. Hän on siellä ja minä täällä nyt tämän aikaa ja hyvä niin. Rakkaudesta se on kaikki kuitenkin kiinni ja niin kauan kun sitä on niin ei ole mitään hätää.